

Geva Alon - She Calls My Name

VIDEOT
SYSI NAAVA Live at Venn 2026
YHTEYSTIEDOT
BIO

Sysi Naava on uusi duo, jonka lauluissa soi old time- ja kansanmusiikki. Kaksikko luo banjon, kitaran ja kaksiäänisen laulun myötä lähestyttävän ja lämpimän kudelman, joka yhdistyy luonnon innoittamaan runolliseen tekstimaailmaan.
Sysi Naavan inhimilliset tarinat ammentavat voimaa kansanperinteestä, ja esimerkiksi kalevalainen poljento kaikuu lyriikoissa. Lauluissa ihmetellään elämän kauneutta sekä yhteyttä kanssakulkijoihin, mutta teksteissä tutkitaan myös mielen hämärät ja haaveet.
Sini Ollila ja Marko Siekkinen tapasivat Haapaveden folk-kurssilla ja tunnistivat yhteisen musiikillisen vision. Syntyi palo tehdä omaäänistä musiikkia, joka kutsuu pysähtymään, katsomaan ja kuuntelemaan maailmaa uudesta näkökulmasta.
Marko Siekkinen on tuttu useista levyttäneistä kokoonpanoista. Siekkinen on ollut muun muassa Kaustinen Folk Music Festivalin showcase-artisti ja esiintynyt usean vuosikymmenen ajan. Sini Ollila on positiivisen pakkomielteisesti musiikkiin suhtautuva multi-instrumentalisti. Sysi Naava tekee parhaillaan ensimmäistä albumia.

LIVE
Upcoming Shows 2026